Teknologia on avainasemassa myös vuonna 2021

Vaikka viime vuosi 2020 toi runsaasti epävarmuutta, teknologia auttoi yrityksiä muuttumaan ketterämmiksi. Vuoden aikana peräti 80 prosenttia maailman organisaatioista kiihdytti digitalisaatio-ohjelmiaan. Tämä kävi ilmi Dell Technologiesin Digital Transformation Index -tutkimusten tuloksissa.

Liiketoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi organisaatioiden oli salamannopeasti siirryttävä hybridi- ja etätyöhön sekä kehitettävä verkkokauppaliiketoimintaansa. Monet tekivätkin nopeita IT-investointeja heti pandemian alkuvaiheessa.

Nyt kokemuksista on saatu hyviä tuloksia, ja organisaatiot ovat lähteneet investoimaan todelliseen muutokseen pitkällä aikavälillä.

Yksi viime vuoden tuomista myönteisistä muutoksista on digitaalisten taitojen raju kehittyminen. Pandemiapakon edessä viimein oivalsimme, että meitä palvelevaa teknologiaa on paljon, se oikeasti toimii ja tarjoaa aivan uusia vapauksia työn järjestelyihin ja hyvinvointiin.

Teimme kollektiivisen löydön, joka jää historiaan merkittävänä käännekohtana. Työ ei olekaan enää paikka, vaan se on asioiden aikaansaamista yhdessä.

Kotona työskennellessämme oivalsimme myös, että terveydenhuolto, koulutus, maailmaan vaikuttaminen ja läheisistämme huolehtiminen ovat mahdollisia myös verkon välityksellä. Teknologia yhdisti meitä lukuisissa videokohtaamisissa silloin, kun fyysinen tapaaminen oli turvatonta.

Verkko osoitti, että se voi tarjota meille myös yhteisöllisiä elämyksiä, vaikka inhimillistä läsnäoloa se ei tietenkään korvaa.

Mutta mitä voimme odottaa tältä uudelta vuodelta 2021? Kehitys jatkuu ja opimme yhä paremmin hyödyntämään teknologiaa itsemme hyväksi. Teknologia tulee olemaan myös avainroolissa kovia iskuja ottaneen talouden elpymisessä. Osoitimme jo aivan uskomatonta muutos- ja oppimiskykyä viime vuonna, joten voimme katsoa luottavin mielin tulevaisuuteen.

Vakaa teknologia ja verkkoyhteistyössä petraantuneet uudet taidot antavat meille ilmiömäisen hienot eväät rakentaa luotettavampaa, empaattisempaa, kärsivällisempää ja joustavampaa yhteiskuntaa.

Ihmisten välisen luottamuksen perustana on myös luottamus laitteiden, verkkojen ja datan turvallisuuteen. Tietoturvan rakentaminen olennaiseksi osaksi teknologiaratkaisuja on välttämätöntä, jotta monimuotoisten ja globaalisti toimivien työtiimien yhteistyö voi kukoistaa verkoissa.

Nämä viisi kehityssuuntaa ottavat jättiloikkia vuoden 2021 aikana:

  1. Uusi hybridityövoima saa hybridipilven. Investoinnit julkisiin ja yksityisiin pilvipalvelumalleihin sekä reunalaskenta-arkkitehtuuriin kasvavat edelleen. Nämä mahdollistavat tietotekniikan nopean skaalautumisen ja turvallisen hallinnan (ja joustavan käytön). Minkä tahansa tietotekniikan hankkiminen palveluna tarkoittaa yksinkertaisempia ja nopeampia IT-valintoja.
  2. Reunalaskennasta tulee välttämätöntä. Etätyön ja -oppimisen kasvu yhdistettynä datapohjaisiin älykkäisiin sovelluksiin tarkoittaa hajautettuja datatyökuormia, joita on hallittava ja analysoitava reaaliajassa lähellä käyttäjiä ja/tai datan syntypistettä, verkon reunalla. Tämä muutos luo vauhtia hybridipilvi-toimintamalleille, jotka ulottuvat perinteisen konesalin ulkopuolelle. Kun dataa voidaan analysoida ja hyödyntää tehokkaasti pilven reunalla, sähköinen kaupankäynti kiihtyy ja antaa vauhtia digitaalisen liiketoiminnan sovelluksille.
  3. Teleoperaattorit kiihdyttävät 5G-verkkojen rakentamista reunalaskennan vuoksi. Reunalaskennan tarpeen lisääntyminen kannustaa matkapuhelinoperaattoreita kiihdyttämään 5G-verkkojen rakentamista, koska juuri 5G mahdollistaa reunalaskennan tehokkaan hyödyntämisen. Tulemme yhä riippuvaisemmiksi siitä, että voimme liittää omat laitteet pilveen ja sen reunoihin, ja langaton 5G-viestintätekniikka tuo ratkaisevan avun suorituskykyyn sekä takaa luotettavat yhteydet. Suomessa ollaan kansainvälisesti 5G-kehityksen kärjessä. Ficomin mukaan teleyritykset investoivat vuosittain puoli miljardia euroa viestintäverkkojen rakentamiseen. Summa jakautuu puoliksi kiinteän ja mobiilin verkon rakentamiseen.
  4. Tehokkaasti verkottuneet hybridityöntekijät pakottavat myös älylaitteet sopeutumaan uuteen työnteon malliin. Näemme tietotekniikan käyttökokemuksen parantuvan tekoälyn, pilven ja parantuneen liitettävyyden yhdistelmänä. Tekoäly tekee tietokoneista yhä räätälöidympiä ja käytöstä vaivattomampaa. Älykäs ohjelmisto auttaa laitetta ymmärtämään, milloin käyttäjä ei esimerkiksi halua käyttää kameraa videoneuvottelussa. Laitteet ymmärtävät itse vaihtaa 5G-verkkoon, jos wlan-verkko on heikko.
  5. Teknologia mahdollistaa inhimillisesti inspiroivan uuden aikakauden. Teknologia tarjoaa yhä monipuolisempia ja parempia yhteyksiä ihmisten välille. Virtuaalikokoukset ja yhteistyötilat tarjoavat vilauksen kaukaisten kollegojemme arkeen ja tuovat uutta joustavuutta elämän ja työn tasapainoon. Teknologia edistää myös uusia kollegiaalisia suhteita. Tulemme rakentamaan luontevat yhteydet tekoälyyn ja automaatioon. Opimme antamaan tekoälylle enemmän aitoja ajattelutehtäviä, mikä johtaa uusiin oivalluksiin. Annamme ihmisille mahdollisuuden keskittyä inhimillisesti inspiroiviin tehtäviin ja ihmissuhteisiin.

On tärkeää, että pysymme optimistisina, kun navigoimme eteenpäin ja pidämme tekniikkaa hyvänä voimana, jolla johdamme tulevaisuuden tuloksiin.

Voittavia organisaatioita ovat ne, jotka valjastavat teknologian tukemaan luottamukseen ja joustavuuteen perustuvan yrityskulttuurin luomista. Teknologia auttaa meitä olemaan työssämme tuottavia ja keskittymään niihin tehtäviin, joissa ihminen on parhaimmillaan.

Antero Saren

About the Author: Antero Saren

Antero Sarén on Dell Technologiesin Suomen toimitusjohtaja. Antero on työskennellyt yli 20 vuoden ajan vaativissa johdon ja myynnin tehtävissä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Postissa hän toimi vuosina 2003 – 2013 lukuisissa merkittävissä rooleissa, mm. sähköisten viestinvälityspalveluiden toimialajohtajana. Ennen Dellille siirtymistään helmikuussa 2019 hän toimi VMwaren maajohtajana. Uransa alkuvuosina hän työskenteli mm. Compaqilla ja HP:llä. Koulutukseltaan Antero on kauppatieteiden maisteri.