Asiakaspalaute johti prosessimuutokseen – tyytyväinen asiakas saa akunvaihdot nyt ilman viiveitä

Suomen Messut Osuuskunta käyttää Dellin päätelaitteita ja ottaa ne käyttöön Dellin käyttöönottopalvelun avulla. Asiakas oli muuten tyytyväinen laitteisiin ja niiden käyttöönottoon, mutta viime aikoina akkujen vaihtotarve ja -prosessin kesto oli alkanut huolestuttaa.

“Akkujen turpoaminen aiheuttaa välittömän vaihtotarpeen, koska läppäriä ei tällöin ole välttämättä turvallista käyttää”, sanoo Suomen Messujen järjestelmäasiantuntija Antti Rautalin. “Tilanteen yleistyminen aiheutti meillä huolta”.

Asiakas toimitti Dellille listan käytössä olevista laitteista. Analyysi osoitti, että akkujen vaihtoon liittyvien huoltokutsujen määrän kasvulle ei löytynyt mitään yksittäistä syytä. “Kyseessä on varsin yleinen ilmiö, joka johtuu nykyisestä akkuteknologiasta yhdistettynä siihen, että akut pakataan varsin pieneen tilaan kannettavien koon pienentyessä. Kosmeettisena häiriönä voi olla jopa kannettavan kuoren halkeaminen, mutta joskus harvoin viallinen akku aiheuttaa myös paloriskin, jonka vuoksi laitetta ei suositella käytettäväksi turvoneen akun kanssa”, kertoo Minna Ikävalko Dell Technologiesin palveluorganisaatiosta.

Ratkaisuksi paikallinen varastointi

Koska Dellin akut on perinteisesti laivattu Suomeen Ruotsin varastosta, akun vaihto on kestänyt muutamasta päivästä viikkoon, mikä on aiheuttanut katkoksia työskentelyyn. Koska EU-säädökset (ADR Regulations, The European Agreement Concerning the International Carriage of Dangerous Goods by Road) estävät litium-akkujen lennättämisen, päätti Dellin palveluorganisaatio ryhtyä tutkimaan muita vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi.

Väliaikaiseksi ratkaisuksi löydettiin järjestely, jossa Suomen Messut itse pitää akkuvarastoa tiloissaan ja hallinnoi sitä. Asiakas myös sitoutui huolehtimaan, että akkuja on riittävästi.

Kun asiakas kohtaa akkuviallisen laitteen, he pyytävät paikalle Dellin asentajan, joka vaihtaa akun. Samalla prosessiin on tehty muutos, jossa asiakkaan tiliin liitetty hälytys kertoo Dellin tekniselle tuelle, että paikalle tarvitaan vain huoltomies. Tämä nopeuttaa prosessia huomattavasti.

“Prosessikehitys oli meille kiva yllätys. Dell otti haasteemme tosissaan ja löysi meille hyvän ratkaisun”, toteaa Antti Rautalin.

Palvelu hyödyttää jatkossa kaikkia Suomessa toimivia Dell-asiakkaita

Koska väliaikainen ratkaisu vaatii manuaalista työtä sekä asiakkaalta että Delliltä, avattiin Dellillä keskustelu paikallisen akkuvaraston saamiseksi Suomeen. Päätös yleisimpien akkumallien liittämisestä Suomen varaosalogistiikkaan saatiin helmikuussa, ja palvelu on toiminnassa todennäköisesti kesän 2020 aikana. “Aloitamme Uudellamaalla, mutta palvelu on tarkoitus laajentaa koskemaan kaikkia suomalaisia asiakkaitamme”, toteaa Minna Ikävalko.

HALUATKO PYSYÄ AJAN TASALLA TÄMÄN SIVUSTON PÄIVITYKSISTÄ? TILAA UUTISKIRJE, SAAT LINKIT UUSIIN ARTIKKELEIHIN SÄHKÖPOSTIISI KERRAN VIIKOSSA. Tilaa uutiskirje tästä

About the Author: Dell Technologies